Valokuiturakentaminen etenee Raahessa

Viimeviikkoinen Relacomin konkurssiuutinen ei keskeytä valokuiturakentamista Raahessa.

Voimatel Oy jatkaa töitä Vihannin hankealueella. Runkoverkkotyö on käynnissä Vihannin taajama-alueella. Kaivuutyöt jatkuvat parhaillaan rungon tekemisen osalta, mikä mahdollistaa talven aikana asiakkaiden kytkemisen verkkoon. Myös runkoyhteys Arkkukariin etenee: tältäkin alueelta on mahdollista kytkeä asiakkaita verkkoon talven aikana. Teletyöt talopäissä ja kiinteistöasennukset jatkuvat läpi talven.

Myös yhteisrakentaminen Junnilanmäellä jatkuu suunnitelmien mukaisesti eikä esimerkiksi talventulo vaikuta tällä hetkellä rakentamistoimintaan. Yhteisrakentaminen Junnilanmäellä on edennyt niin pitkälle, että uusia valokuitutilauksia otetaan vastaan vain jälkiliittymätilauksina.

Näin toimitaan, koska alueella rakentaminen on jo käynnissä, mutta uuden tilauksen toteuttaminen ei aiheuta koneiden siirtoa takaisin jo rakennetulle alueelle. Tällöin liittymismaksu on 600 € + jälkiasennusmaksu 124 € eli verollisena yhteensä 724 €. Jälkiasennusmaksu laskutetaan kertamaksuna liittymän käyttöönoton jälkeen.

Raahen kaupungin alueelle sijoittuvat hankealueet jatkuvat suunnitelmien mukaisesti ensi keväänä, Raahen Kuitu käy parhaillaan neuvotteluja toimintamallista. Relacomin maaurakointiin liittyvät kysymykset ja yhteydenotot pyydetään osoittamaan numeroon:  010 626 1000.

Raahen Kuidun liittymän voi hankkia netissä osoitteessa www.tayskuitu.fi/raahe, Raahen Energian toimistolla tai Täyskuitu-myyjä Juha Kärsämältä, 050 4770 260.

Raahen Kuidun asiakaspalvelu palvelee numerossa 08 2370 6787.

    Write a comment