Laaja katsaus valokuituverkon tämänhetkiseen rakentamis- ja käyttöönottotilanteeseen viikolla 39

Olemme määrätietoisesti pyrkineet saamaan Raahen Kuidun valokuituverkon maarakentamisen valmiiksi vuoden 2020 puolella. Nyt olemme valitettavasti joutuneet tekemään päätöksen siirtää muutamien alueiden työt ensi kevääseen. Päätös on harmillinen, sillä olemme monista vastoinkäymisistä huolimatta pyrkineet kuromaan kiinni hankkeen alkuperäisiä aikatauluja. Vaikka joidenkin alueiden rakentaminen siirtyykin nyt vuoteen 2021, nämäkin alueet tullaan varmuudella rakentamaan, sillä valtion hankkeelle myöntämille tuille on saatu jatkoaikaa. Näillä alueilla valokuituliittymän edullisempi hinta on lisäksi voimassa pitempään, jolloin valokuitusaatavuus voidaan taata yhä useammalle kotitaloudelle.

Maarakentaminen viivästyy ensi vuodelle alueilla 9.2 Velkaperä-Lapaluoto ja 9.6 Seminaari. Alueella 9.5B Isoholmi aloitetaan työt niin myöhään syksyllä, että tämänkin alueen aloitus voi siirtyä ensi vuoden kevääseen riippuen talven tulosta.

Suurimmassa osassa Raahen hankkeen alueita maarakennus on parhaillaan käynnissä. Myös kiinteistöissä tehtäviä teleasennuksia ja liittymien käyttöönottoja suoritetaan nyt usealla alueella.

Tilanne rakentamisen osalta

Seuraavilla alueilla runkorakentaminen ja piharakentaminen on valmis ja alueilla odotellaan teletöiden käynnistymistä:

3.1 Äyrinmäki
3.2 Koskenkorva
3.8 Tuomiojantie
3.9B Järventölä
4.3 Piehinki – Mäntyperä

Seuraavilla alueilla runkorakentaminen on valmis, mutta pihoilla tehtävä rakentaminen sekä teletyöt ovat vielä kesken:

1.12-1.15 Vihannin alueet
2.1 – 2.15  Alpuan alueet
5.1 Arkkukari – Mattilanperä
5.3 Arkkukari – Leinoperä
5.4 Mattilanperä (kytketään Pattijoen keskukseen, jossa teletyöt vielä käynnissä)
7.2 Palonkylä – Tikkamäki (Saloinen)

Seuraavilla alueilla runkorakentaminen on valmis, mutta piharakentaminen ajoittuu myöhempään syksyyn:

3.4 Jokela
3.7 Rullikangas
3.13 Kotiranta – Mansikkakari
3.14 Olkijoki Etelä
3.15 Olkijoki Pohjoinen
5.5 Mattilanperä-Kopsa

Seuraavilla alueilla runkorakentamista ja piharakentamista tehdään parhaillaan yhtä aikaa:

3.3 Mari-Jokela
3.10 Pattijoki keskusta
3.12 Perälä – Eskelinen
4.2 Hurnasperä-Piehinki
7.3 Honganpalo
9.1A Yritysperä-Ollinsaari
9.1B Mestauskallio
9.3B Paraatinmäki
9.4A Pikkuholmi
9.4B Lehmiranta-Vilppu
9.5A Antinkangas

Seuraavilla alueilla runkorakentamista tehdään parhaillaan, mutta piharakentaminen ajoittuu myöhemmin syksylle:

3.5 Lasikangas
3.6 Ylipää

Seuraavilla alueilla maarakennustyöt runkoverkon ja pihatöiden osalta aloitetaan syksyllä 2020. Rakentamista ei ole vielä aloitettu:

3.9A Kesälä
3.9C Pattanen
3.11 Harakkamäki
7.4 Tarpio
9.3A Kaupunginmetsä

 

Liittymien käyttöönottotilanne

Alueiden 4.1 Hurnasperä, 5.2 Arkkukari-Mattilanperä ja 6.1. Koivuluoto – Saloinen käyttöönotot on tehty. Muutamia jälkiliittyjiä on vielä liittämättä näiden alueiden verkkoihin.

Seuraavilla alueilla rakentaminen on osittain valmiina ja liittymien käyttöönotot ovat nyt käynnissä:

1.1.- 1.15 Vihannin alueet
4.2 Hurnasperä-Piehinki
4.3 Piehinki
4.4 Piehinki-Arkkukari
4.5 Arkkukari-Saloinen
5.1 Arkkukari – Mattilanperä
7.1 Saloinen
7.2.Palonkylä – Tikkamäki
Junnilanmäki

Niillä alueilla, joissa rakentaminen käynnistyy vasta syksyllä, liittymien käyttöönotot menevät todennäköisesti vuoden 2021 puolelle. Teletöitä tehdään kuitenkin sekä syksyn että talven aikana. Teletöiden ja käyttöönottojen tarkemmista aikatauluista tiedotamme tarkemmin heti kun ne varmistuvat.

Maarakentamista jatketaan alueilla niin pitkään, kun sää sallii ja maa pysyy sulana.

Tutustuthan tähän artikkeliin ennen kuin teille tullaan tekemään teletöitä: Kuitu tilattu ja tulossa – tee nämä toimet ennen asentajan saapumista

    Write a comment