Raahen Kuitu päätti käynnistää valokuiturakentamisen

Raahen Kuidun hallitus päätti keskiviikkona pidetyssä kokouksessa käynnistää valokuiturakentamisen alkuperäisen suunnitelman mukaan. Hankkeen ensimmäiset toteuttamisalueet ovat Arkkukari, Mattilanperä, Saloinen sekä Vihanti -Kopsa -välinen osuus.

Päätöstä puolsivat mm. Raaheen tehdyt yli 1000 liittymätilausta: määrällisesti eniten tilauksia on tullut Pattijoelta, Saloisista, Raahen postinumeroalueilta sekä Arkkukarista. Tämän kesän rakentamisalueille voi tehdä tilauksia siihen saakka, kun rakentamistyö käynnistyy.

Raahen valokuituhanke on jaettu kahteen osioon: Raahen toteuttamisesta vastaa Relacom ja Vihannin osuudesta Voimatel.

– Raahe on meidän näkökulmastamme todella mielenkiintoinen kohde ja mittava työmaa. Valmistelevia töitä on tehty jo esimerkiksi luvituksen osalta. Rakentamissuuntien selvittyä pystymme kertomaan lisää hankkeen aikatauluista, tiivistää Relacomin yksikön päällikkö Petteri Heusala.

Kaikki mukaan
valokuituhankkeeseen

Raahen Kuidun päätös rakentamisen käynnistämisestä oli yksimielinen. Tilauskanta on kehittynyt positiivisesti ja valmistelevat työt suunnitelmien mukaisesti.  Rakentamistyöt pyritään käynnistämään mahdollisimman pikaisesti: hankintapäätös urakoitsijoiden osalta saa kaikilta osiltaan lainvoimaisuuden heinäkuun alussa.

– Nyt on viimeistään se aika, kun kaikkien kannattaa tulla yhteiseen hankkeeseen mukaan. Valokuidun rakentaminen on nyt varmistunut, sillä Raahen Kuidulla on voimakas tahtotila oman toimintaympäristön kehittämiseen, luonnehtii Raahen Kuidun toimitusjohtaja Lasse Lahti tehtyä päätöstä.

Ennen rakentamisen käynnistymistä alustava verkkosuunnitelma päivitetään vastaamaan liittymäaktiivisuutta: verkkosuunnitelmaan tehdään muutoksia sen osalta, mistä liittymätilauksia on saatu. Kaikkiin jo tilauksen tehneisiin tullaan olemaan yhteydessä käynnistyvillä alueilla. Markkinointia ja myyntiä suunnataan tämän kesän rakentamisalueille kaikkien asukkaiden tavoittamiseksi.

Tilauksen tehneisiin kiinteistöihin tehdään parhaillaan materiaalihankintoja sekä luvituksia teiden varressa työskentelyyn. Kesän aikana käynnistyvät myös kiinteistökartoitukset, joissa määritellään kiinteistöön tulevan kuidun reitti.

Raahen Täyskuitu-myyjiä on mahdollista pyytää maksuttomalle kiinteistökäynnille keskustelemaan valokuidun hankkimisesta ja sen tuomista hyödyistä. Raahen tilauskanta on nähtävissä osoitteessa https://portaali.netplaza.fi/raahe-tilaukset.php

Raahen Kuidulle on myönnetty 2 miljoonaa euroa valtiontukea valokuiturakentamiseen. Lisäksi Raahen kaupunki on sitoutunut samansuuruisen kuntaosuuden maksamiseen. Valokuituhankkeen luomalla tietoliikenneinfralla nähdään suuri merkitys alueen kehityskykyyn ja vetovoimaan.

 

Lisätietoja hankkeesta antavat:
Liiketoiminnan kehitysjohtaja Hanne Nivala, Netplaza Oy, 044 4457 610
Toimitusjohtaja Lasse Lahti, Raahen Kuitu, 044 439 3900

Urakoitsijat:
Vihanti: Voimatel Oy, Kehityspäällikkö Tero Mäki, 044 793 8838
Raahe: Relacom Oy, Yksikön päällikkö, Petteri Heusala 040 709 0816

Täyskuitu-myynti ja maksuttomat kiinteistökäynnit:
Juha Kärsämä, 050 4770 260, juha.karsama@netplaza.fi
Pirjo Isorinne, 050 436 9490, pirjo.isorinne@netplaza.fi

    Write a comment