Raahen Kuidun ensimmäinen valokuituliittymä saatiin käyttöön Vihannissa

Raahen Kuidun ensimmäinen valokuituliittymä on otettu käyttöön Vihannissa. Vihantilaiset Hannu ja Kaisa kertovat, että uutta liittymää on tarkoitus käyttää sekä etätöiden tekemiseen että kodin perustoimintoihin kuten laitteiden etäohjaamiseen ja television katsomiseen.

Sekä Hannu että Kaisa käyvät töissä toisella paikkakunnalla, ja molemmilla on mahdollisuus tehdä töitä myös kotoa käsin. Uusi nopea ja luotettava liittymä mahdollistaa sen, että etätöille on parhaat mahdolliset puitteet, eikä yhteydenpito työkavereihin tyssää pätkivään nettiin.

Hannun ja Kaisan aikaisempi nettiliittymä oli hidas, eikä televisiosta näkynyt HD-tason kuvaa. Valokuituliittymässä näitä ongelmia ei enää ole, sillä kaistaa riittää myös tulevaisuuden tarpeisiin. Uuden liittymän avulla Hannu ja Kaisa pystynyt myös entistä paremmin hyödyntämään kiinteistössään olevaa OptiWatti lämmityksen etäohjausjärjestelmää sekä tarkkailemaan pörssisähköä, jonka hintatiedon avulla kiinteistön käyttövettä lämmitetään aina silloin, kun sähkö on halvimmillaan.